Kari Harakka: Lapsuuteni Kekkoslovakia : muistikuvia eräästä analogisesta tasavallasta 1968-1986

Planeetta Kustannus (2022) — huumori, 1970-luku, 1960-luku.

Alkutuntuma: MMM-vuosikirjasarjaa henkilökohtaisella ja intiimillä tasolla. Ensin eletään syntymävuotta 1968, sitten 1969, 1970 ja niin edelleen täysikäisyysvuoteen 1986 asti: hassuhkoa Antero Panteron yksilöhistoriaa ympäröivässä Kekkoslovakiassa tarjolla. Siil (Suuri ihmeellinen itämaiden liitto) on sen naapurivaltio, jonka kanssa on solmittu Kyyk-Kyyn-sopim ei vaan Kyyk-Kyy-Aa-sopimus (Kekkosen yltäkylläisen, ystävällisen koplan kiitollisuuden, ystävyyden, yhteistyön ja armon ja avunannon julkilausuma).

Kenen huumorintaju yltää noihin sfääreihin, lapsismin ytimiin, nauttii Kari Harakan kirjasta ylenmäärin, tosikompien on syytä pitää näppinsä irti Harakan lennokkaasta räpyttelystä. Minä hyppäsin oitis siivelle.

Kirjassa poika kehittyy nollasta täysikäiseksi. Tosin täysikäinen ja täysikäinen, hmm, emmiskelen: onko sellainen täysikäinen joka tavoittelee piilareita ja maantienharmaan tukan värjäämistä mustaksi. Ensi sijassa. Sitten vasta ehkä tärkeämpiä.

Eipä ole, huomaa poika itsekin, tai ainakin Harakka, kun kirjoittaa: ”18-vuotiaan niukka elämänkokemus ja muistojen paletti koostuu lapsen pienistä muistoista ja ajatuksista.”

Noista vähäisistä elämänkokemuksista kirja kertoo ihmetellen ja kokeillen kuin juuri kävelemään ja puhumaan oppinut lapsi: Ihmettä kummaa elämä täys.

Vaan yksi asia on sentään saletti: Euroviisuissa kekkoslovakialaiset eivät ikinä pärjää vaikka kuinka suurin odotuksin mukaan matkaavat; noina kirjan tapahtumavuosina Lordin Hard Rock Hallelujahstahan ei ollut vielä harmainta aavistusta.

Toinenkin asia oli varma: itsenäisyyspäivänä tuli televisiosta aina Väinö Vankilan Tuntematon potilas, joka sittemmin pojan hivenen viisasastuttua ja vartuttua 14-vuotiaaksi vuonna 1982 sai alkuperäisen vitsailemattoman nimen.

Kyllä minä Harakan lapsellisen sanavalmiin tekstin äärellä viihdyin siinä missä olen Peltosen Juhanin tekstien kimpussa viihtynyt, sitä en tosin tiedä viisastuinko ja onko moinen enää mahdollistakaan, ainakaan jos ajatuskulku ja ajankulu juoksee tätä Harakan rataa:

”Vanhat ihmiset ovat kuin aaveita jostain menneestä mustavalkoisesta maailmasta – vierailijoita peilin toiselta puolen.”

— hikkaj

Lähde